Kuuntelin tässä päivänä muutamana The Skeptic’s Guide to the Universea, jossa oli Kevin Foltan haastattelu. Floridan yliopiston kasvitieteen professori oli podcastissa puhumassa banaanista. Folta on innokas geenimanipulaation puolestapuhuja, ja siitä oli kyse myös tällä kertaa.
A-vitamiinin puutos vaivaa maailmaa
Noin kolmasosa maailman alle viisivuotiaista lapsista kärsii A-vitamiinin puutoksesta, suurin osa heistä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. 250 000 – 500 000 lasta sokeutuu vuosittain tämän seurauksena. Lähteestä riippuen A-vitamiinin puutteeseen arvioidaan kuolevan muutamasta sadasta tuhannesta 2,5 miljoonaan ihmistä vuosittain.
WHO toteaa taistelun puutosta vastaan alkavan jo äidinmaidosta – kirjaimellisesti. Imeväisiästä eteenpäin voidaan jatkaa A-vitamiinilisällä, joka on Unicefin mukaan sinällään tehokas tapa taistella puutosta vastaan. Yksinään se ei kuitenkaan riitä: vuonna 2013 vain neljännes Itä- ja Etelä-Afrikan maista pystyi tarjoamaan riittävän kahden annoksen A-vitamiinitehosteen.
WHO:n mukaan tehokas tapa edistää A-vitamiinin saantia onkin lisätä sitä ravintoon. Joissakin maissa sitä voidaan tehdä teollisesti – esimerkiksi Guatemalassa A-vitamiinia on lisätty sokeriin – mutta maaseuduilla kestävämpi tapa on kasvattaa ravinnoksi sellaisia kasveja, jotka itsessään sisältävät A-vitamiinia tai sen esiastetta beetakaroteenia.
Vitaminoitu banaani
Niin jännittävältä kuin se meikäläisen perunanpurijan korvaan kuulostaakin, esimerkiksi Ugandassa keittobanaani on ravinnon perusta; paikalliset syövät jopa 1,6 kiloa banaania päivässä.1 Maassa on jo vuosia käytetty aikaa ja rahaa siihen, että paikallisista banaaneista saataisiin entistä kestävämpiä ja helpommin viljeltäviä.2
Queenslandin teknisessä yliopistossa Australiassa on 2000-luvun alusta lähtien kehitetty muuntogeenistä banaania yhteistyössä ugandalaisten kanssa. Queenslandissa on kehitetty teknologiaa, jolla banaani saadaan tuottamaan tavallista enemmän beetakaroteenia ja rautaa, ja Ugandassa australialaiset geenit siirretään paikalliseen banaaniin. Istutettava beetakaroteenigeeni on peräisin toisesta banaanilajista, ja sitä ohjataan joko banaanista tai maissista poimitulla geenillä.1
Tämä ei kuitenkaan kelpaa. Alliance for Food Sovereignty in Africa (AFSA) julkaisi taannoin GM-banaania rahoittavalle Gates-säätiölle osoitetun avoimen kirjeen, jossa se kritisoi koko projektia. Jenkkiopiskelijoilla tehdyt ihmiskokeet eivät kerro, sopiiko banaani ugandalaisille, ja banaanista saattaa aiheutua määrittelemättömiä haittoja. Niinpä tutkimus pitäisi kokonaan lopettaa.
AFSA pohtii kirjeessään myös, miten keittäminen vaikuttaa banaanin A-vitamiinitasoihin. Kaikeksi onneksi asiaa on tutkittu: keittäminen parantaa banaanin beetakaroteenin biologista käytettävyyttä.3
Helmikuun puolivälissä vastustukseen saatiin lisää virtaa, kun aktivistit toimittivat Iowan yliopistolle ja Gates-säätiölle vetoomuksen, jossa 57 000 allekirjoittajaa vaati yliopistoa ja säätiötä lopettamaan muuntogeenisten banaanien tutkimuksen.
Iowan yliopisto avittaa banaaniprojektia ja pyrkii selvittämään, miten muuntogeenisen banaanin beetakaroteeni imeytyy ihmiseen. Vastustajien vaatimuksen mukaan Iowan tutkimus on “yksi ensimmäisistä muuntogeenisen kasvin ihmiskokeista, eikä banaania ole aiemmin testattu [edes] eläimillä”.
Ajatus ihmiskokeista pitää ehkä sinällään paikkansa: pääsääntöisesti muuntogeenisissä lajikkeissa on lähdetty siitä, että kun ei ole järkevää mekanismia, jolla kasvi olennaisesti eroaisi muokkaamattomasta vastineestaan, ei sitä ole tarvetta testatakaan. Toisaalta maailmalla on hyväksytty tuotantoon kymmenittäin muuntogeenisiä tuotteita – muun muassa omenoita, maissia, papaijaa, luumuja, perunaa, riisiä ja tietenkin soijaa – eikä ongelmia ole havaittu. Jos beetakaroteenin lisäämisen katsotaan kaipaavan lisätestauksia, niin tässähän niitä ollaan tekemässä.
AFSA on sentään ainakin puolittain rehellinen motiiveissaan:
Emme aio katsoa toimettomina vierestä, kun afrikkalaista perusravintoa systemaattisesti geenimanipuloidaan ja saadaan merkittäviä PR-voittoja terveyshaittojen torjunnassa aiheuttaen samalla tarpeettomia riskejä afrikkalaisille.
AFSA:n avoin kirje Gates-säätiölle, korostus minun.
Olisihan tosiaan harmillista, jos geenimanipulaatiolla saataisiin aikaiseksi jotain positiivista ja se jopa uutisoitaisiin sellaisena.
Kultaisen riisin jalanjäljillä
Ugandassa banaanien manipulointia ei ilmeisesti ainakaan vielä juuri vastusteta, mutta muuten banaaniprojekti alkaa kuulostaa siltä tunnetummalta A-vitamiiniprojektilta. Kultainen riisi on riisilajike, joka on geneettisesti muokattu sisältämään runsain mitoin beetakaroteenia. Vuonna 2005 kehitetty Golden rice 2 sisältää riittävästi beetakaroteenia, jotta sillä voi täyttää koko päivittäisen A-vitamiinin tarpeen.
Kultaisen riisin kehittämisessä nokkamiehenä on toiminut saksalainen Ingo Potrykus, joka yhdessä Peter Beyerin kanssa kehitti riisin ensimmäisen version. Tarvittavat patentit on lisensoitu ilmaiseksi kehittyvien maiden käyttöön, köyhille viljelijöille riisiä tarjotaan ilmaiseksi, istutettavat siemenet saa kerätä omasta pellosta. GMO:n taloudellisia uhkakuvia ei siis ole näkyvissä, ja ravintona kultainen riisi vaikuttaa kaikin puolin turvalliselta ja tehokkaalta tavalta ehkäistä Etelä-Aasian A-vitamiinipuutosta.
Tästä huolimatta se on kohdannut runsain mitoin vastustusta – Potrykus kirjoitti kultaisen riisin kohtaamasta vastustuksesta jo vuonna 2001.5 Kapuloita on pantu rattaisiin niin, että 15 vuotta ensimmäisen kehitetyn tuoteversion jälkeen kehittyvissä maissa ei edelleenkään syödä kultaista riisiä.
Kyvytön banaani
Vaikkei A-vitamiinista välittäisikään, geenimanipulaatio saattaa tulevaisuudessa olla hyvinkin tarpeellinen työkalu banaanin jalostamisessa. Mainitussa Ugandassa – maailman kolmanneksi suurimassa banaanintuottajamaassa – vuosittaisen sadon arvo on kasvitautien takia pudonnut 550 miljoonasta dollarista 350 miljoonaan dollariin.
Vaikka maassa kehitetään aktiivisesti uusia lajikkeita, ongelma on, että parhaiten satoa tuottavat lajikkeet ovat lähes täysin steriilejä. Muun muassa Damn Interesting kirjoitti jo vuosia sitten banaanin onnettomasta seksielämästä, joka tulevaisuudessa saattaa uhata myös meikäläistä banaanin syöntiä.
Kultaista riisiä ja nyt myös banaania vastustetaan sillä perusteella, että A-vitamiinilisien jakelu on tehokas tapa estää puutostauteja. Tavallaan näin onkin, mutta kuten sekä WHO että Unicef toteavat, yksinään se ei riitä. Bataatin kaltaisen luonnostaan runsaasti A-vitamiinia sisältävän kasvin suosiminen on sekin hieno idea, mutta jos kansan ykkösravintoaine on ammoisista ajoista ollut riisi tai banaani, se ei korvaudu bataatilla yhdessä yössä.
Geenimuunteluun skeptisesti suhtautuvien kannalta banaani on siitä kiitollinen kasvi, että lisääntymiskyvyttömät kasvit eivät juuri geenejään levittele. Beetabanaania ei kehittele monikansallinen yritys, eikä paikalliset lajikkeet ole katoamassa minnekään.
Vitaminoidut riisi ja banaani ovat esimerkkejä siitä, mitä geenimanipulaatio voi parhaimmillaan olla: tapa ratkaista ihan oikea ongelma siten, että siitä hyötyvät juuri ne, jotka apua eniten tarvitsevat.
1 Waltz: Vitamin A Super Banana in human trials (Nat Biotechnol 2014), doi:10.1038/nbt0914-857
2 Kikulwe, Wesseler & Falck-Zepeda, Introducing a Genetically Modified Banana in Uganda (IFPRI 2008), PDF
3 Bresnahan et al: Cooking enhances but the degree of ripeness does not affect provitamin A carotenoid bioavailability from bananas in Mongolian gerbils (J Nutr 2012), doi:10.3945/jn.112.167544
4 Schnurr & Gore: Getting to ‘Yes’: Governing Genetically Modified Crops in Uganda (J Int Dev 2015), doi:10.1002/jid.3027
5 Potrykus: Golden Rice and Beyond (Plant Physiol 2001), linkki
P.S. Folta sai viime syksynä reippaasti negatiivista julkisuutta, kun paljastui, että hän oli käynyt sähköpostikeskustelua bioteknisen sielunvihollisen, Monsanton, kanssa. Posteja täikammalla läpikäynyt kansalaisjärjestö oli sitä mieltä, että professori on ostettavissa 25 000 dollarilla, jolla yliopisto maksoi muutaman lounaan ja matkakuluja.
P.P.S. Ugandassa taudit ja tuholaiset runtelevat monia muitakin viljelykasveja. Geeniteknologia voi olla osaratkaisu, mutta ehkä menetelmissäkin on korjattavaa, eikä viranomaisten toimintakaan taida olla täysin neutraalia.4
P.P.P.S. Niistä eläinkokeista: yliopiston julkaisemassa artikkelissa professori Dale mainitsee gerbiileillä tehdyt aiemmat tutkimukset, mutta en tiedä, mistä tarkalleen on kyse. Tuo mainitsemani keitettyjen banaanien mongoliangerbiilitutkimus3 on tehty muokkaamattomilla banaaneilla. Samoin Iowan ihmiskokeessa käytetään ainakin vanhan Nature-artikkelin mukaan muokattua Cavendish-banaania.1 Kritisoitavaa siis riittää jatkossakin.